Suuret Lehtipäivät
Kaksipäiväiset Lehtipäivät järjestettiin marraskuun lopulla Kokkolan kaupungintalolla, ja minulla oli ilo osallistua tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Junamatkaani Helsingistä Kokkolaan viivästytti ikävästi juuri kyseiselle päivälle osunut lumimyrsky, mutta mikä tärkeintä pääsin lopulta perille.
Päivät koostuivat mielenkiintisista luennoista ja ensimmäisenä iltana järjestettiin palkintogaala, jossa palkittiin vuoden parhaiten onnistuneet. Tärkeänä teemana Lehtipäivillä oli paikallisjournalismin kehitys. Kuinka varmistetaan paikallisjournalismin ja paikallislehtien tulevaisuus, kuinka säilyttää nykyiset lukijat, hankkia uusia, sekä pysyä mukana jatkuvassa kehityksessä rajallisilla resursseilla. Myös tekoälyn hyödyntämistä journalismissa käsiteltiin.
Norja - Paikallislehtien luvattu maa
Datajournalimsin proferssori Carl-Gustav Lindén kertoi luennollaan kuinka Norjan mediamarkkinoiden erityispiirre on suuri määrä pieniä paikallislehtiä, miksi paikallislehdet menestyvät Norjassa, ja kuinka siellä perustetaan jatkuvasti myös uusia paikallislehtiä. Carl-Gustavin mukaan Norjassa paikallislehdet ovat houkutelleet nuoria lukijoita mm. paikallispodcasteilla joissa käsitellään paikallisia aiheita, sekä erilaisilla live-lähetyksillä. Norjassa saadut tulot painetuista sanomalehdistä ja digiversioista olivat ensimmäistä kertaa yhtä suuret vuonna 2023.
Länsiväylän uusi strategia
Espoossa toimivan Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi piti myös mielenkiintoisen luennon heidän uudesta strategiastaan saada lukijat tilaamaan kaupunkilehteä verkossa. Koivuniemi kertoi heidän lähteneen liikkeelle markkinointitutkimuksella, jonka avulla selvitettiin mistä ja kuinka paljon lukijat ovat valmiita maksamaan. Muita tärkeitä toimia olivat mm. tunnistaa ryhmät ja näiden ominaispiirteet joista kasvua haetaan, kertoa paikallisesti kiinnostavista teemoista, sekä tuottaa monipuolista sisältöä. Länsiväylä myös valjastaa toimittajat työskentelemään omien vahvuusalueidensa parissa, vaalii ikädiversiteetin merkitystä toimittajien keskuudessa, sekä huolehtii työntekijöidensä työhyvinvoinnista ja arvostuksen tunteesta, kertoi Koivuniemi.
Yhteenveto
Lehtipäivät olivat hyvin järjestetty tapahtuma ja tunnelma oli yhteisöllinen. Tälläiset tapahtumat ajankohtaisine aiheineen tukevat paikallismedioita ja niiden kehitystä. Ja tietenkin palkintogaala on omiaan antamaan ansaittua tunnustusta ansioituneille journalisteille ja paikallislehdille.
On ilo huomata kuinka media-alalla yritysten välinen kilpailu ei ole lainkaan sellaista mitä se voisi olla samalla toimialalla toimivien yritysten kesken. Omista strategioista, työkaluista ja suunnitelmista puhutaan suhteellisen avoimesti keskenään. Toki paikallislehtien liiketoiminnassa ei kilpailla samalla tavalla samoista asiakasryhmistä kuin ehkä muualla, mutta silti!
Kokonaisuudessaan Kokkolan reissu oli erittäin mielenkiintoinen ja onnistunut. Oli mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia ja ideoita osallistujien kesken. Paikallislehdet ovat tärkeä osa mediakenttää ja uutiserämaiden kehittymisen ehkäisyä. Pidetään yhdessä huolta paikallislehtien elinvoimasta ja kehityksestä!